Tyhjä paikka
Viimeinen kuukausi on mennyt tosi hyvin ja ollaan perheen kesken nautittu elämästä. Lisäksi ollaan muisteltu viimeistä vuotta ja käyty usein Konstan haudalla. Mun olo on ollut tosi hyvä, enkä ole tainnut juurikaan edes itkeskellä hautajaisten jälkeen. Tai en mä itkenyt hautajaisissakaan kuin kerran.
Mutta nyt vajaa viikko ennen kaksosten syntymäpäivää mulla onkin paska olo. En ole jaksanut kauheasti suunnitella edes juhlia, enkä ole kaikille edes viestillä kutsua laittanut enkä kenellekkään kellonaikaa ilmoittanut. Mä en vaan jotenkin pysty. En edes tiedä miltä musta oikeasti tuntuu, kun ei tätä tunnetta pysty kuvailemaan.
Sitä on niin pitkään pitänyt olla vahva. Mä oon vuoden ollut vahva. Mä oon vaan painanut menemään. Kerran oon sentään raivonnut miehelle viskoen tavaroita etten vaan jaksa ja hetken päästä taas palannut siihen vahvaan. Osaankohan enää edes muuta vai romahdanko jossain vaiheessa täysin, kun en vaan enää oikeasti jaksa. Kukapa sen tietäisi.
Sitä sanotaan, että lapsen menettäminen on pahinta ja surua ei voi kuvailla. Vain sen kokeneet voivat ymmärtää. Tavallaan musta tuntuu etten vieläkään ymmärrä. Vai onko se just tää tunne mikä mulla nyt on. Miltä tän pitäisi tuntua. Suru ja ikävä on, mutta toisaalta olo on levollinen. Konsta ei enää joudu taistelemaan ja kärsimään. Mun ei tarvitse enää joka hetki miettiä onko tää hetki viimeinen. Mun ei tarvitse pelätä enää. Mä voin antaa aikaa tytöille. Mä voin käydä suihkussa tai vessassa ilman, että mun lapsi voi sillä välin kuolla jos en ole vieressä. Silti on jokapaikassa se Konstan mentävä tyhjä paikka. Jotain vain puuttuu kokoajan. Voisin siis todeta, että melko ristiriitaista on tunteiden kanssa.
Toivoin Konstalle onnellista elämää. Sen Konsta sai. Toivoin Konstalle mahdollisuutta elää elämä kotona perheen kanssa. Sen Konsta sai jos vointi vain salli. Toivoin Konstalle 1v synttäreitä. Sitä Konsta ei saanut täällä enää kokea.
Voimia haastavaan aikaan. ❤️ Varmasti on rankkaa koittaa iloita, kun on juuri kokenut suuren surun.
VastaaPoistaAnna itsellesi aikaa. Mieti voisiko synttärit vaikka järjestää ihan pienessä porukassa tai oman vaan perheen kanssa tai siirtää kesämmäksi. Itse tiedät mikä teidän perheelle parasta. Pieni ei varmasti muista kuin valokuvista miten synttäreitä on nyt 1vuotiaana juhlittu. Ei siis kannata kuluttaa vähäisiä voimia juhlien stressaamiseen. Kuuntele itseäsi, anna itsellesi aikaa ja ole itsellesi armollinen ❤️
Kiitos💕 Kyllä me synttärit pidetään vaikka ei millään jaksaisi. Myöhemmin alkaisi vain kaduttamaan jos nyt siirrettäisiin tätä. 💕
PoistaUskoisin, että sun tunteet on ihan normaalia ja aina ei tarvi jaksaa. Tuossa elämäntilanteessa on varmasti ristiriitaisia tunteita vielä pitkään luvassa. Onnea pienelle Pepille ja äidille halaus.
VastaaPoistaKiitos 💕
PoistaOlen niin kovin pahoillani. Haluan välittää sinulle ja perheellesi sydämelliset osanotot ja paljon voimia! ❤❤
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi alusta saakka ja en voi kuin todeta, että on onni, että Konsta ja Peppi valitsivat juuri Sinut äidikseen. Erityiset tarvitsevat erityisen äidin - Sinä olet sellainen. Vahva, lempeä ja rakastava. ❤ Kaikkea hyvää teille! ❤
Voi kiitos ihanista sanoista💕
PoistaMiksi blogi on hiljentynyt?
VastaaPoista