Kuusi kuukautta

Pari päivää sitten tuli kuusi kuukautta täyteen. Tuntuu ihan uskomattomalta. Mun elämäni vaikeimmat kuukaudet vaikkakin samalla onnelliset. Tunteet on mennyt hirmuista vuoristorataa ja niin paljon on tapahtunut. Pelkoa, vihaa, katkeruutta, ahdistusta, epätoivoa, iloa, onnea, rakkautta ja uuden oppimista. Muistan vieläkin sen sokkitilan, kun Konsta syntyi ja sen helpotuksen, kun kuulin itkun. Mun poika elää. Ja se elää edelleen. Konsta saa toistaiseksi onneksi olla kotona, vaikka sairaalassa usein käydäänkin pieniä pätkiä kääntymässä. 

En vieläkään aina meinaa tajuta millaista tämä elämä oikeasti on. Sitä on niin tottunut kaikkeen normaalista poikkeavaan. Joka ilta kun pistän Konstalle saturaatio-anturin ja happiviikset en sen enempää sitä ajattele. Tai kun viritän ruoka-pumpun ja herään yöllä sen piipitykseen. Tai se että en tarvitse edes valoja huoneeseen nostaakseni yöllä happiviikset takaisin nenään ja kiristääkseni niitä, jotta saturaatiot nousevat uudelleen. Kaikki menee jo ihan rutiinilla. Hullua miten tälläiset asiat voi muuttua normaaliksi rutiiniksi. En säikähdä jos Konsta oksentaa naama sinisenä ja meinaa tukehtua. Mä tiedän miten toimia ja kohta ollaan taas kuin ei mitään olisikaan tapahtunut. Nenämahaletku revitään irti ja sitten vaan lähdetään taas sairaalaan. Ihan sama kuinka paljon väsyttää tai paljonko kello on. Energiajuoma kouraan ja menoksi. Parin tunnin keikka nopeimmillaan ja taas ollaan kotona meidän "normaalissa arjessa". Enää ei sairaala reissut keskellä yötä saa mua itkemään, vaikka kovasti turhauttaakin. 

Molemmat vauvat on kasvaneet hienosti! Konstalla on kokoa jo 7kg ja 57cm. Peppi puolestaan on jo 6,4kg ja 63cm. Konsta ei hirmuisesti ole enää kehittynyt niinkuin oletettavaa onkin, mutta Peppi on yllättänyt kaikki kehittymällä ikätasonsa mukaan ja ilman sairastelua.

Niin paljon olen pelännyt, ettei Konsta edes ensimmäistä puoltavuotta elä tai ettei Peppi kehity edes alussa normaalisti. Kaikki ne pelot on nyt kumottu. Koskaan ei tiedä mikä päivä on Konstan viimeinen ja miten Pepin käy, mutta olen niin onnellinen just nyt. Just nyt kaikki on hyvin. Tai niin hyvin, kuin meidän tilanteessa voi olla. Meidän pienet rakkaat pallerot on päässeet jo puolenvuoden ikään ja me vanhemmatkin ollaan jollakin tasolla vielä järjissämme. Tosin eron partaallakin meinattu käydä ja järjen menetyskään ei kaukana ole ollut. Silti halu olla yhdessä ja selvitä tästä on selättänyt pahimmat vaikeudet. Ensi viikolla suuntaamme KYS:iin Konstan kauan odotettuun peg-letku operaatioon, sekä Pepin kontrolli tähystykseen! Vihdoin näyttää siltä, että saamme Konstan kohdalla hartaasti odotetun helpotuksen tähän arkeen.