Isosisko

Meillä on 4 vuotias esikoinen Fanny, joka on biologisesti vain minun, mutta jonka mieheni on kasvattanut ja omakseen ottanut. Koko raskausajan Fanny odotti malttamattomana pikkuveikkaa ja pikkusiskoa. Vauvat olivat tärkeitä jo mahassa ollessaan. Useita kertoja päivässä Fanny tuli silittämään ja pusuttamaan mahaa, sekä jutteli vauvoille. Joka ilta pikkuveikalle ja pikkusiskolle annettiin hyvänyönsuukot mahanläpi.

Kun vauvat syntyivät niin ekat pari viikkoa soiteltiin videopuheluita ja ihasteltiin vauvoja sitä kautta. Sen jälkeen Fanny pääsi meidän luokse sairaalaan vauvateholle. Heti alusta asti Fanny piti vauvoja sylissä, lauloi, lohdutti ja hoivasi.

Kotiuduttua hoivaus on jatkunut. Nyt vauvojen ymmärtäessä leluista jotain, esikoinen leikittää heitä mielellään. Vauvoista hän kertoo ylpeänä kaikille, koska onhan ne kaksi kaikista rakkaimmat.

Joka ilta vauvat saavat hyvänyön suukot ja halit. Jos jompikumpi ei ole paikalla, lähettää Fanny ikkunasta lentosuukon ja halin. Vauvat ovat rakkaita ja usein Fanny sanoo, että hän on aina toivonut meille juuri tälläisia vauvoja. Nämä pienet on juuri tälläisena täydellisiä hänelle. Koskaan ei ole meillä ollut mustasukkaisuutta, ei sitten yhtään!

Meillä ei olla puhuttu vauvojen sairauksista kaikkea Fannylle, koska en näe tarvetta selittää tälläisia asioita neljävuotiaalle. Hän tietää, että sisko ja eteenkin veikka on sairaita. Pikkuveikka joutuu olemaan paljon sairaalassa hoidettavana ja kotona on paljon laitteita, joita saa äitin kanssa yhdessä laittaa päälle tai pois. Eikä Fanny koskaan koske niihin yksin.

Fanny kertoo aina kuinka itse kasvaa äitin kokoiseksi ja sisko hänen kokoiseksi, sitten hän hoitaa siskoa. Hän tulee aina hoitamaan siskoa ja pitää siskosta huolen. Fanny myös tietää, että pikkuveikka on poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Hän on aina meidän pieni poika ja meidän vauva.