Mä en halua olla raskaana enää

Kun saatiin kuulla Konstan diagnoosi menin sokkiin. Se kesti noin kolme viikkoa. Eli Konstan diagnoosista vauvojen syntymään asti. Alkuun mä en sietänyt yhtään vauvojen liikkeitä tai potkjua. Esikoisen pusut ja halit vauvoille sai mut itkemään. Viikkoja oli reilu 31 mut halusin synnyttää heti. En halunnut olla enää raskaana ja elää siinä epätietoisuudessa. Mun oloa kuvasi parhaiten katkeruus, viha ja pelko.

"Ihan sama missä kunnossa syntyy kunhan nyt heti syntyy. Mä en kestä tätä enää."

Pian mun ajatukset heilahti täysin ympäri. Mä en halua synnyttää. Nää vauvat on elossa ja suojassa mun sisällä. En halua luopua näistä koskaan. Voisin olla loppuelämäni raskaana, eikä kukaan veisi multa näitä lapsia.

Jouduttiin miehen kanssa myös miettimään mitä sitten jos synnytyksessä Konstalle tulee hätä. Hoidetaanko yhtä aktiivisesti, kuin Peppiä. Lähdetäänkö Konstan vuoksi sektioon jos on tarve. Mä siis halusin välttää sektion ja vain viimehädässä siihen olisin ollut valmis. Onneksi lopulta lääkärit päättivät meidän puolesta. Konstaa päätettiin hoitaa, kuin tervettäkin vauvaa.

Pepin molelyylikaryotyypityksen kuuleminen tuntui lähinnä ivalliselta. Ei lääkärien vuoksi vaan ylipäätään. Ensin kuullaan, että hei teillä on toinen kakosita todella sairas ja hetken päästä, että toinen on myös. Mikä lottovoitto saada sairaat kaksoset. Sillä tavalla sairaat, ettei parantumiskeinoja ole. Tuntui todella epäoikeudenmukaiselta, että toivoimme saavamme edes yhden lapsen, yhden terveen lapsen. Saimme kaksi sairasta. Hetken mun olisi tehnyt mieli kävellä sairaalasta ulos, eikä koskaan palata. Tietenkään en niin olisi oikeasti voinut tehdä, mutta hetken ajatus kävi mielessä hirvän ahdistuksen kera. Mietin miten mä osaan olla äiti kahdelle erityislapselle tai miten tästä voi ylipäätään edes selvitä.

"Terveen lapsen vanhempana, ei tarvinnut koskaan miettiä hoidon rajoitusta tai muuta. Terveitä lapsia tietysti hoidetaan loppuun asti täysillä, heillä on elämä edessä. Nyt tilanne on toinen, kun emme voi tietää milloin Konsta ei enää jaksa. Me halutaan pojalle hyvä elämä ilman kärsimystä tai turhaa koneistusta vaikka se elämä olisi lyhyt."

Nyt synnytyksen jälkeen päälimmäisenä on kuitenkin ollut kokoajan onnellisuus ja rakkaus. Mulla on kaksi vauvaa vaikkakin molemmat kovin haastavia omalla tavallaan. Koskaan en tiedä milloin se päivä tulee, etten saa enää molempia kaksosista tässä pitää ja sen vuoksi haluan parhaani mukaan tästä nauttia.